Äänemäkeen uudistuksia ja parannuksia

2.10.2017

  LASKETTELUKAUSI LÄHESTYY JA ÄÄNEMÄESSÄ TAPAHTUU

Äänemäessä on tekeillä muutoksia ja parannuksia, joiden tarkoituksena turvallisuuden lisääminen ja rinnealueen tekeminen entistä perheystävällisemmäksi.

1. Naruhissin ala-asemaa siirretään alemmaksi ja pyörimisssuunta käännetään. Laskualue siirtyy nykyisen pulkkamäen kohdalle ja se pitenee.

2.  Pulkkamäki siirtyy vanhan paikan oikealle puolelle ja se loivenee ja pitenee alaosaltaan.

3. Rinnealueen oikean alareunen valaistusta parannetaan.

4. Nykyisen naruhissin laskualueen paikalle tehdään "mini parkki" johon tulee kumpare/hyppyri ja helppoja reilejä.

5 Parkkialuetta laajennetaan peltoalueelle.

6. Pellolle tehdään talvileikkipuisto, johon tulee mm. napakelkka.

7. On hankittu uusia vetolaitteita, jolloin kaikki on saatu vaihdettua paremmin toimiviksi.

Toimenpiteet pohjautuvat tehtyyn Äänemäen kehittämissuunnitelmaan  ja toteutus tehdään kaupungin ja seuran yhteistyönä.