Markku Louekarille myönnettiin Äänekoski-mitali

7.12.2023

Äänekosken itsenäisyyspäivän juhlassa jaettiin Äänekoski-mitali ÄU:n veteraanien puheenjohtajalle Markku Louekarille. 

Äänekoski-mitali myönnetään tunnustukseksi henkilölle tai yhteisölle, joka erityisen ansiokkaalla tavalla on pitkäaikaisesti toiminut kunnallis-, elinkeino- tai sivistyselämän piirissä Äänekosken kaupungin hyväksi. 

Perusteluissa mitalin jakamiselle oli mainittu Louekarin työ ÄU:n veteraanien puheenjohtajana tehty työ lasten ja nuorten urheiluharrastuksen tukemiseksi ja mahdollistamiseksi. 

Louekari on toiminut myös Sotaveteraanien puheenjohtajana sekä muissa maanpuolustusta edistävissä luottamustehtävissä. Hän on myös vuosikymmenten ajan edistänyt sotiemme veteraanien ja heidän puolisoidensa ja leskiensä asiaa, sekä Suomen 1939-1945 käymien sotien veteraanien perinnettä toimimalla muun muassa Äänekosken perinnetoimikunnan, nykyisen Tammenlehvän Äänekosken Perinnetoimikunnan puheenjohtajana.


Äänekosken Urheilijat onnittelevat Markku Louekaria!